Blogissa on jo aiemminkin päässyt esiintymään yksi kolmesta karvakuonoistamme, nuorimmainen Koda -poika. Tänään siskoni Veera lähti mukaan Kodan kanssa talleilemaan ihanimmassa mahdollisessa säässä: aurinko porotti taivaalta lämmittäen ja tarkenin itse pitkästä aikaa ratsastaa ohut paita tuulitakin alla. Ei varaa valittaa! Kiva vain, kun kevät nyt vihdoin alkoi ainakin tällä suunnalla Suomea.
Olin eilen käynyt kentällä ratsastamisen lopuksi kahlaamassa vähän kentän vieressä olevalla pellolla kokeilumielessä, mitä Viola siitä sanoisi. Homma sujui sen verran hyvin, että lupasin itselleni mielessä sen miten huomenna olisi ehdottomasti peltopäivä. Hyvin sain maaniteltua siskon myös kameran taakse sillä verukkeella, että nappaan muutaman kuvan koirasta ennen tai jälkeen ratsastelujen.
Pompataan suoraan asiaan: pellolle. Alkuunsa Viola vaikutti ihan melko reippaalta, joka oli totta kai hyvä ympäristön huomioon ottaen. Pelto upotti sopivasti niin, että V sai vähän kauhoa menemään pelkän viilettämisen sijaan. Tilaakin riitti isoille kiemuroille, koukeroille ja ympyröille sekä sitä hyödynnettiin: heppa sai koukeroillaan ainakin kuskin pään ihan sekaisin ennen pitkään!
Ravissa sitä liikettähän alkoi löytymään! Viola pompotti menemään sellaista elastista ravia että oksat pois. Vauhtia piisasi odotettua enemmän, minkä vuoksi könöttäen yritin istunnalla hidastaa menoa edes hieman. Kai se jossakin määrin auttoi. Muutamien kiekkojen jälkeen vaihdettuamme vasempaan kierrokseen innostui Viola ihan toden teolla: perä meni kevyeksi ja balettityttö vetäisi kovakärkiset jalkoihin. Selässä taiteilin ja kunnialla saimme menon taas näyttämään ihan siedettävältä.
Lopussa kun baanailtiin vähän reippaampaa tahtia muutama pätkä innostui Koda myös lelulla leikkimisen lomasta suomaan aikaansa meille. Poika paineli menemään hangessa perässämme, välillä eessämme ja välillä sivulla mukana: hienost sujui!
Lähimaastossa pyörähdimme äänekkäästi loppulenkin. Tallin lähistöllä on liikkunut nyt viimepäivinä (vai aikoina....?) raportoidusti susia, minkä takia en ole kovin innoissani lähtemään sen kummemmin maastoilemaan. Susiin törmääminen olisi viimeinen, mitä omalle kohdalle - tai kenenkään kohdalle - osaisin toivoa. Mennään sitten kaikessa rauhassa kentällä ja tallipihan alueella siihen asti, että tilanne on ohitse. Ehkä pellolla voi vielä mennä jonkin aikaa surutta, elleivät lumet nyt katoa tyystin pois...
(Toisaalta tilanne oli myös välillä tämä..... :D)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti