perjantai 30. maaliskuuta 2018

339. Aurinko, paimenkoira ja luminen pelto


Blogissa on jo aiemminkin päässyt esiintymään yksi kolmesta karvakuonoistamme, nuorimmainen Koda -poika. Tänään siskoni Veera lähti mukaan Kodan kanssa talleilemaan ihanimmassa mahdollisessa säässä: aurinko porotti taivaalta lämmittäen ja tarkenin itse pitkästä aikaa ratsastaa ohut paita tuulitakin alla. Ei varaa valittaa! Kiva vain, kun kevät nyt vihdoin alkoi ainakin tällä suunnalla Suomea.

Olin eilen käynyt kentällä ratsastamisen lopuksi kahlaamassa vähän kentän vieressä olevalla pellolla kokeilumielessä, mitä Viola siitä sanoisi. Homma sujui sen verran hyvin, että lupasin itselleni mielessä sen miten huomenna olisi ehdottomasti peltopäivä. Hyvin sain maaniteltua siskon myös kameran taakse sillä verukkeella, että nappaan muutaman kuvan koirasta ennen tai jälkeen ratsastelujen.


Pompataan suoraan asiaan: pellolle. Alkuunsa Viola vaikutti ihan melko reippaalta, joka oli totta kai hyvä ympäristön huomioon ottaen. Pelto upotti sopivasti niin, että V sai vähän kauhoa menemään pelkän viilettämisen sijaan. Tilaakin riitti isoille kiemuroille, koukeroille ja ympyröille sekä sitä hyödynnettiin: heppa sai koukeroillaan ainakin kuskin pään ihan sekaisin ennen pitkään!

Ravissa sitä liikettähän alkoi löytymään! Viola pompotti menemään sellaista elastista ravia että oksat pois. Vauhtia piisasi odotettua enemmän, minkä vuoksi könöttäen yritin istunnalla hidastaa menoa edes hieman. Kai se jossakin määrin auttoi. Muutamien kiekkojen jälkeen vaihdettuamme vasempaan kierrokseen innostui Viola ihan toden teolla: perä meni kevyeksi ja balettityttö vetäisi kovakärkiset jalkoihin. Selässä taiteilin ja kunnialla saimme menon taas näyttämään ihan siedettävältä.


Lopussa kun baanailtiin vähän reippaampaa tahtia muutama pätkä innostui Koda myös lelulla leikkimisen lomasta suomaan aikaansa meille. Poika paineli menemään hangessa perässämme, välillä eessämme ja välillä sivulla mukana: hienost sujui!

Lähimaastossa pyörähdimme äänekkäästi loppulenkin. Tallin lähistöllä on liikkunut nyt viimepäivinä (vai aikoina....?) raportoidusti susia, minkä takia en ole kovin innoissani lähtemään sen kummemmin maastoilemaan. Susiin törmääminen olisi viimeinen, mitä omalle kohdalle - tai kenenkään kohdalle - osaisin toivoa. Mennään sitten kaikessa rauhassa kentällä ja tallipihan alueella siihen asti, että tilanne on ohitse. Ehkä pellolla voi vielä mennä jonkin aikaa surutta, elleivät lumet nyt katoa tyystin pois...

(Toisaalta tilanne oli myös välillä tämä..... :D)

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

338. Lady Kaviokkaan valtakunnassa kaikki edelleen hyvin, yllätys


Ruotsin kirjotukset DONE, penkkarit ohi, abiristeilystä selvitty kunnialla, 10h työpäiviä painettu hiuksia repien ja ruotsi todellakin tulee korvista ulos yhä edelleen. Sounds good? Toinen luku-urakka on siis takana päin pian (toivottavasti) naurulla ja ilolla muistellen, jos YTL suostuisi olemaan armelias banaanien keittämisen -ainettani lukiessa. Liibalaaba, teitä taitaa kiinnostaa enemmän kuitenkin Lady Kaviokkaan kuulumiset omien puujalkavitsieni sijaan? Eiköhän sitten tykitetä uutista toisensa perään:

Violalla oli raspaus helmikuussa. Jälleen kerran palautteena oli todella siisti suu. Muutama pieni epätasaisuus raspattiin ja tasoiteltiin. Ainut poikkeama edellisiin vuosiin verrattuna oli se, että muutama reiän alku oli tupsahtanut purukaluston sekaan. Syytä huoleen ei kuitenkaan hammaslääkärin mukaan vielä ole, joten homma kondiksessa.

Viola on liikkunut hyvin menneen talven, mitä nyt kentällä olemme väännelleet jos jonkinmoisia kiekuroita ja maastossa puksutelleet possujunassa tallin suuren suomenhevosen perässä. Esteet olemme jättäneet keväälle. Alkutalvesta koimme hirveästi vastoinkäymisiä rakkaan lajimme parissa, joten ne sai jäädä muhimaan herneaivoihin talveksi. Talviunille puomit ja muut. Kinoksien takaa niitä tuskin löytyisi enään!


Laukka junnaa paikallaan. Siinä ei olla edistytty juurikaan. Voi olla, että omalta osaltani ideat alkavat olemaan vähän vähissä tai toivo hiipumassa, mutta aivot raksuttavat koko ajan. Okei, ehkä liioittelin. Liinan päässä V tarjoaa ihan hienoa laukkaa! Vielä selästä käsin pitäisi saada samaa aikaiseksi, niin hommahan sujuisi kuin tanssi. Olemme edenneet kuitenkin tiedoistettuna hitaasti kaikki vuodet, joten samalla linjalla jatketaan. Hiljaa hyvä tulee. Apujakin hankitaan ja kysytään kysyttävät heiltä, jotka oikeasti tietävät.

Materialismin piirteet ovat todellakin heränneet talviuniltaan - tai vuosikausien koomasta. Ostin uudet saappaat. Elämäni ensimmäiset kunnon saappaat. Mountain Horse merkiltään, muuta en sitten tiedäkään, paitsi että on muuten  T O D E L L A  hyvät jalassa! Vuoden 2018 olen myös kuolannut koulupenkin perään. Kyllä, kuulitte - oikeastaan luitte - oikein. Katsotaan jos sitä jättäisi tunnollisena hevosenomistajana kesän festarit seurattaviksi somesta ja säästäisi koulusatulaan. Harmi vain, että olen surkea säästäjä. Aina saa ainakin toivoa, eikö?


Ja tsädäm - näin on Pikkuvikoja blogi herätetty taas uudelleen eloon. Uudella motivaatiolla eteenpäin! Sen verta kivoja suunnitelmia olen ennättänyt puntaroimaan pääkopassani, että nyt jos milloin tekee taas mieli kirjoitella kuulumisia johonkin muistiin. Keksin myös alkaa ensimmäistä kertaa vähintään viiteen vuoteen verkostoutumaan bloggaajien kanssa. Ainakin voisin kokeilla. Täällä Lappeenrannan / Etelä-Karjalan seudullakin kun meitä näyttää olevan enemmän, mitä osasin aavistaa. Tälläkin hetkellä taidan tietää vain murto-osan. Ottakaa kaverit yhteyttä ja paljastakaa itsenne tietämättömälle!

Aktivoiduin myös intsagramissa, jossa meidät Violan kanssa löytää nimimerkillä @pikkuvikoja. Oliko hankala arvata? Sieltä pääsee seuraamaan arkeamme reaaliajassa.

Kuulumisiin!