keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

338. Lady Kaviokkaan valtakunnassa kaikki edelleen hyvin, yllätys


Ruotsin kirjotukset DONE, penkkarit ohi, abiristeilystä selvitty kunnialla, 10h työpäiviä painettu hiuksia repien ja ruotsi todellakin tulee korvista ulos yhä edelleen. Sounds good? Toinen luku-urakka on siis takana päin pian (toivottavasti) naurulla ja ilolla muistellen, jos YTL suostuisi olemaan armelias banaanien keittämisen -ainettani lukiessa. Liibalaaba, teitä taitaa kiinnostaa enemmän kuitenkin Lady Kaviokkaan kuulumiset omien puujalkavitsieni sijaan? Eiköhän sitten tykitetä uutista toisensa perään:

Violalla oli raspaus helmikuussa. Jälleen kerran palautteena oli todella siisti suu. Muutama pieni epätasaisuus raspattiin ja tasoiteltiin. Ainut poikkeama edellisiin vuosiin verrattuna oli se, että muutama reiän alku oli tupsahtanut purukaluston sekaan. Syytä huoleen ei kuitenkaan hammaslääkärin mukaan vielä ole, joten homma kondiksessa.

Viola on liikkunut hyvin menneen talven, mitä nyt kentällä olemme väännelleet jos jonkinmoisia kiekuroita ja maastossa puksutelleet possujunassa tallin suuren suomenhevosen perässä. Esteet olemme jättäneet keväälle. Alkutalvesta koimme hirveästi vastoinkäymisiä rakkaan lajimme parissa, joten ne sai jäädä muhimaan herneaivoihin talveksi. Talviunille puomit ja muut. Kinoksien takaa niitä tuskin löytyisi enään!


Laukka junnaa paikallaan. Siinä ei olla edistytty juurikaan. Voi olla, että omalta osaltani ideat alkavat olemaan vähän vähissä tai toivo hiipumassa, mutta aivot raksuttavat koko ajan. Okei, ehkä liioittelin. Liinan päässä V tarjoaa ihan hienoa laukkaa! Vielä selästä käsin pitäisi saada samaa aikaiseksi, niin hommahan sujuisi kuin tanssi. Olemme edenneet kuitenkin tiedoistettuna hitaasti kaikki vuodet, joten samalla linjalla jatketaan. Hiljaa hyvä tulee. Apujakin hankitaan ja kysytään kysyttävät heiltä, jotka oikeasti tietävät.

Materialismin piirteet ovat todellakin heränneet talviuniltaan - tai vuosikausien koomasta. Ostin uudet saappaat. Elämäni ensimmäiset kunnon saappaat. Mountain Horse merkiltään, muuta en sitten tiedäkään, paitsi että on muuten  T O D E L L A  hyvät jalassa! Vuoden 2018 olen myös kuolannut koulupenkin perään. Kyllä, kuulitte - oikeastaan luitte - oikein. Katsotaan jos sitä jättäisi tunnollisena hevosenomistajana kesän festarit seurattaviksi somesta ja säästäisi koulusatulaan. Harmi vain, että olen surkea säästäjä. Aina saa ainakin toivoa, eikö?


Ja tsädäm - näin on Pikkuvikoja blogi herätetty taas uudelleen eloon. Uudella motivaatiolla eteenpäin! Sen verta kivoja suunnitelmia olen ennättänyt puntaroimaan pääkopassani, että nyt jos milloin tekee taas mieli kirjoitella kuulumisia johonkin muistiin. Keksin myös alkaa ensimmäistä kertaa vähintään viiteen vuoteen verkostoutumaan bloggaajien kanssa. Ainakin voisin kokeilla. Täällä Lappeenrannan / Etelä-Karjalan seudullakin kun meitä näyttää olevan enemmän, mitä osasin aavistaa. Tälläkin hetkellä taidan tietää vain murto-osan. Ottakaa kaverit yhteyttä ja paljastakaa itsenne tietämättömälle!

Aktivoiduin myös intsagramissa, jossa meidät Violan kanssa löytää nimimerkillä @pikkuvikoja. Oliko hankala arvata? Sieltä pääsee seuraamaan arkeamme reaaliajassa.

Kuulumisiin!

2 kommenttia:

  1. Ihanaa lukea siun postausta pitkästä aikaa! Ja hei mä tuun teitä oikeesti nyt joskus lähiaikoina kuvailemaan jos saadaan joku päivä sovittua!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, kiva kuulla että lukeminen kelpaa taas pitkästä aikaa! Ja ehdottomasti, olisi kyllä ihan super siistiä jos saadaan onnistumaan :D Onneksi mulla on joustavat työajat, joten eiköhän onnistu. Saisi varmasti kivan erilaista materiaalia tänne ja pääsisin todellakin kokeilemaan tuota verkostoutumista, mistä puhuttiinkin jo aiemmin Instagramin puolella, haha! :D

      Poista