335. Yli mentiin, miten jatkaa?

Moikka! Keskiviikkona kävin hyppäämässä Violan kanssa kentällä muutamaa estettä, kuten aikaisemmin julkaisemaltani my day -videolta joku saattoikin jo nähdä. Postauksen kaikki kuvat ovat otettu kännykällä, sillä kamerani ei syystä x ottanut kuvia ollenkaan yrityksistä huolimatta. Tai no otti ja todella hitaasti. Kotona mulle vasta valkeni, että 10 sekunnin itselaukaisin oli jäänyt multa päälle edelliseltä päivältä, mutta eipä tieto enään kotona juuri auttanut!

Aloitin verkkailemalla pitkin alkukäynnein ja ravissa kenttää ympäri samalla kun Elina kasasi kaksi pientä estettä kummallekin puolelle kenttää, pitkille sivuille. Tarkoituksenani oli kokeilla tulla ensimmäiselle esteelle ravissa, jonka jälkeen Viola nostaisi laukan ja tulisimme laukalla lähestyen toiselle esteelle harjoituksena. Viola kun nostaa esteen jälkeen aina hyvän laukan.

Verkkailujen jälkeen sain todeta, että Viola oli ainakin neljä kertaa parempi ratsastaa mitä edellisenä päivänä. Aloitinkin tulemaan pientä ristikkoa muutaman kerran oikeaan kierrokseen. Viola sai heti jutun päästä kiinni ja hyppeli esteen ylitse kuin vanha tekijä korvat kohti taivasta. Kaikki hypyt onnistuivat hyvin, sekä sain ylläpidettyä tasapainoista ja rauhallista laukkaa esteen jälkeen hyvän aikaa. Elina kerkesi ihmettelemään ääneen, miten oli jännä, ettei Viola kuumennut ollenkaan. Tottahan se oli - tyttö meni ihan mielettömän rauhallisesti, vaikka kuumuu helposti monista asioista: pääasiassa laukasta, sekä maastossa ratsastaessa. Ei näköjään ainakaan näillä pienemmillä esteillä, hyvä niin!

Vasempaan kierrokseen hypyt onnistuivat myös ihan ok hyvin, tosin siihen kierrokseen Viola nosti esteen jälkeen turhan hätiköidyn laukan ainakin kolmella ensimmäisellä kerralla. 

Yhden esteen hyppäämisen jälkeen siirryin yrittämään varsinaista tehtävää, mikä oli kahden esteen ylittäminen: toinen ravissa, toinen laukassa. Kahden ensimmäisen kerran jälkeen selvisi, että jälkimmäistä estettä oli siirrettävä taaemmaksi, jotta saisin enemmän aikaa kääntää Violaa esteelle. Kun este oli siirretty ja ohittamisongelma tasoitettu, Viola rikkoi ennen estettä aina raville ja hieman epäröiden ylitti esteen. Luultavasti se tarvitsee siis vähän lisää rohkeutta ylittää este laukassa, sillä kesällä 2015 sekin onnistui muutaman kerran.

Seuraavaksi projektiksi meillä tulee esteillä kuitenkin se, että on keksittävä miten Violan saisi jatkamaan suoraa hypystä alas tullessa. Nyt heti esteeltä laskeuduttua kun laukka nousee, Viola kaartaa automaattisesti siihen suuntaan mihin on tilaa. Oon alustavasti ajatellut kokeilla joitakin jumppasarjoja tai jotakin vastaavaa. Se menee varmaan auttamatta ensi viikon puolelle...

Vielä loppuun tälläisenä infopläjäyksenä: postaustahti saattaa tippua ihan pikkusen siihen asti, että saan uskonnon kirjoitukset pois alta. Ne lähestyvät uhkaavaa vauhtia, joten se ja työllistävä englannin kurssi pukkaavat automaattisesti nyt sijalle 1. Tämän jakson jälkeen kun kirjoitukset ovat syksyltä kanssa ohitse, lupaan ottaa napakampaa tahtia postailuun!

334. My day video!

Kuvasin tänään My Day videon viimeisestä lomapäivästäni, mikä pitää sisällä mm. hyppelyitä Violan kanssa ja liikaa mun omaa turinaani! Rehellisesti sanoen ennätin jo epäillä latautuuko video koskaan Youtubeen, mutta sinne se tulla tupsahti - vaikkakin hieman myöhään kellonaikaa katsoen. Jos kiinnostaa katsoa mahdollisesti useamminkin my day videoita, niin käykää vaikka tilaamassa mun blogini youtube -kanava (pikkuvikoja), jonne voisin yrittää kuvata useamminkin tälläisiä videoita sekä jotakin omaa höpöttelyäni! :D Sanokaa muutenkin vaikka tämän postauksen kommenteissa, pitäisikö mun kuvailla joskus useamminkin jonkunlaisia videoita. Kiinnostavatko ne ylipäätään?

333. Pikkuvikoja neljän vuoden ajan

7. elokuuta vuonna 2013 sain sen vuoden parhaan ideani: perustin blogin, jossa päätähtenä esiintyi sen aikainen liikutushevoseni, nyt jo taivaslaitumilla laukkaileva Vili. Niihin aikoihin suunnittelimme, että saisin ylläpitoon hevosen itselleni. Se lisäsi halua kirjoittaa asioita ylös johonkin pohjalle, jossa kaikki muistot pysyisivät visusti tallessa. Vielä silloin en kuitenkaan tiennyt, että neljä vuotta myöhemmin olisin kirjoittamassa tätä samaa blogia, mikä kertoisi iki-omasta hevosestani - elämäni hevosesta, Violasta.

Tässä sitä nyt kumminkin ollaan, juhlimassa blogini 4v synttäreitä! Sen kunniaksi ajattelin kirjoitella muutamia faktoja yksinomaan mun blogiini liittyen :)

- Blogin nimi Pikkuvikoja johtaa juurensa alkujaan entiseen liikutushevoseeni Viliin. Muistini mukaan sillä oli lonkassa vikaa, mikä esti niinä aikoina mm. hyppäämisen. Pidin sitä kuitenkin pienenä vikana, mikä toimi inspiraationa blogini nimeen. Nimi natsaa edelleen blogini sisältöön!

- Nimiasiassa pysyen, blogillani oli about kahden kuukauden ajan kokonaan eri nimi alkuvuodesta 2014 - kadun sitä syvästi. En kuollaksenikaan muista millä nimellä tätä silloin kirjoitin, mutta se oli englanniksi. Myös hyvin kliseinen nimi. Ehkä vain parempi, etten muista sitä ollenkaan :D

- Yksi blogini ehdottomasti suosituimpia postauksia on ollut videopostaus kesällä 2015, minkä toteutin niinä aikoina usein blogissakin esiintyneen Jasmin kanssa!

- Tämä blogi on aikalailla oma salaisuuteni. Harva kavereistani edes tietää, että kirjoitan blogia, saati sitten että olen kirjoittanut jo näin kauan! Arviolta kuusi kavereistani tietää tästä. Hyvin olen pienen salaisuuteni säilyttänyt - enkä ole ihan varma, miksi. Aina kun joku tämän kuitenkin löysi, he olivat ihmetelleet, että kirjoitanko blogia oikeasti.

- Mulla olisi tosi kova hinku kuvata blogin puolelle enemmän erilaisia videoita, mutta oon oikeasti tosi epävarma asian suhteen!

Iso kiitos kaikille, jotka blogiani ovat seuranneet ja seuraavat yhä! 💕 Vaikka olen aina kirjoittanut blogia itseni takia, on jokainen kommentti antanut motivaatiota jatkoa ajatellen. Myös se, että näen tilastoista edes jonkun lukeneen postaukset, on ilmaissut mulle sitä että jotakin kiinnostaa ja näin olen saanut kerrytettyä lisää motivaatiota. Suuret kiitokset kaikille kauemmin ja lyhyemmän aikaa lukeneille!

332. Hullujen hommaako?

Jo Violan selässä kohti hiekkakuoppaa ajattelin, että ihan hullujen hommaa tälläinen. Aivan rehelliseksi alettuani saatan kuitenkin sanoa, ettei ollut ensimmäinen kerta kun ajattelen omasta päähänpistostani tällä tavalla. Viime viikolla Viivin kanssa maastossa sain idean, että hitto miten kiva olisi päästä hyppäämään jonkunlaisia maastoesteitä. Aivan laitumien vieressä oli kuin olikin hiekkakuoppa, mihin oli muutama este koottu jo aikaisemmin jonkun toimesta. Päähänpisto toteutukseen - ei kun hyppäämään!

Ei se idea ollutkaan loppujen lopuksi niin kovin typerä, vaikka pitkään vielä hullulle tuntuikin. Aloitimme turvallisesti laskemalla yhden pystyn (kuvissa) ristikoksi, jonka tulin kahteen kertaan. Esteen jälkeen annoin Violan jatkaa laukassa pientä, kaartuvaa mäkeä ylemmäksi. Mäen päällä hidastin käyntiin ja tulimme yhden vähän jyrkemmän mäen alas, ennen kuin tulimme uudestaan esteelle.

Viola kaksi ensimmäistä kertaa meni tosi rauhallisesti kyttäilemättä ollenkaan ylitse. Laukka oli paikoittain jopa tahmeaa ja meinasi rikkoutua raville, mutta pienellä avulla laukka pysyi yllä juuri niin kauan kuin oli tarvis. Nostimme ristikon takaisin pieneksi pystyksi, jota aloin tulemaan tasan samalla tavalla kuin ristikkoa. Tässä vaiheessa Viola alkoi saamaan ideasta kiinni ja innostui. Mulla oli ruhtinaalisesti hommaa saada tamma pysymään kurissa esteelle mennessä. Viola alkoi ennakoimaan tulevaa hyppyä aivan liian aikaisin. Muutamaan otteeseen se pääsikin hyppäämään reilusti ennen estettä, ennen kuin osasin pidättää sitä tarpeeksi lähelle. 

Ihan kuin mulla olisi ryppyjä naamassa :D Voi jestas, Riina 18-v kiittää ja kuittaa!

Kaikin puolin erittäin onnistuneen ja spontaanin treenin jälkeen Viola pääsi kahlailemaan veteen, kun paikalle saapui Kerttu-poni kaveriksi. En usko, että Viola olisi ihan yksin uskaltanut veteen kävellä jopa niinkin hienosti, mitä nyt... :D On se vaan niin kovin "rohkea"! Itse asiassa, ei mun tarvinnut huutaa kertaakaan edes perkelettä. Pitäähän hepalla silloin olla jo menohaluja ja yhteistyökykyisyyttä?

Linkki videoon

Kohtalotovereita - saako kukaan muu usein spontaaneja päähänpistoja?

331. Ajatuksia ex-ravurin omistamisesta

Siinä vaiheessa kun olin päättänyt, että Viola olisi hevonen jonka ostamme, en ollut tullut ajatelleeksi sitä mitä tulisin saamaan niskaani tämän päätöksen takia. Valehtelematta ensimmäinen vuosi - puolitoista vuotta - olivatkin rankkoja jo pelkästään sen takia, mitä eri ihmiset puhuivat ja spekuloivat asiasta. Ratsupuolella on aivan selvää, että entisiin ravihevosiin osa suhtautuu vieroksuen. Suomenhevonen menee vielä, mutta lämminveriset ravihevoset ovat kokonaan omassa kategoriassaan. En ollut ihan valmistautunut siihen, mitä tuleman piti.

Viola ei ollut mikään helppo tapaus ratsastaa alussa, enkä väitä että se on vieläkään sieltä helpoimmasta päästä herkkyytensä ja hektisyytensä vuoksi. Alkuaikoina meno oli juuri sen näköistä miten ajatella saattaakin. Yhtä räpeltämistä valtavalla hiekkalaatikolla. Silloin alkoi ensimmäiset puheet kantautua korviini siitä, miten hullua koko homma oli. Blogissa tuli ajottain ilkeää kommenttia liittyen siihen, miten homma ei vain toiminut. Arvatkaa mitä? Olin sinnikäs. Sinnikkyys kannatti. Sinnikkyys palkittiin ennen pitkää. Opettelin, että puheet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mitä muutakaan?

Ei niille paheksuville katseille voi mitään. Niitä tulee ja menee, joten asian kanssa on pakko vain elää, kerta tämän tien olen itselleni valinnut taitettavaksi. Vuosien saatossa puheet ovat alkaneet laantumaan tai ainakaan omiin korviini niitä ei enään suuremmin kantaudu yksittäisiä tapauksia lukuun ottamatta. Violakin on tosin alkanut näyttämään itsestään aina vain enemmän ja enemmän parempia puolia: se on kiltti kuin mikä, turvallinen kumppani. Ei se ihmeellisiä taida, mutta on nopea ja halukas oppimaan. 

Violan, entisen ravihevoseni kanssa en ole päässyt hyppäämään korkeampia esteitä mitä vuonna 2013 ratsastuskoulussa. En ole päässyt ratsastamaan vaikeampia koulukiemuroita mihin jäin ratsastuskoulun jäätyä pois kuvioista. Olen silti kokenut kehittyneeni ratsastamisessa näiden kuluneiden melkein neljän vuoden aikana. Olen oppinut viemään itse hevosta eteenpäin asioissa, joita se ei aiemmin ole osannut. Olen oppinut pyytämään apua ihmisiltä, jotka osaavat paremmin. Ennen kaikkea olen oppinut arvostamaan aiemmin mitättömältä tuntuneita onnistumisia: ylläpysyvä laukka, paikallaan pysyminen jalustimia säädettäessä, puomikasan ylittäminen ilman turhaa kyttäilyä.

Vaikka entisen ravurin omistamisessa kuraa sataa niskaan kuin saavista kaatamalla, en kadu tätä päätöstä hetkeäkään. Viola on opettanut mulle niin paljon, sekä olen oppinut hyväksymään sen, ettei kaikki elämässä ole pelkkää ruusuilla tanssimista auringonlaskussa.

330. VIDEO: Barcelona 2017

Heti heinäkuun puolen välin jälkeen kävimme pikkusiskoni kanssa Barcelonassa yli viikonlopun kestäneellä lomamatkalla. Olemme myös aikaisemmin käyneet Barcelonassa keväällä 2016, joten sen puoleen liikkuminen ja muu oli sangen helppoa ja tuttua.

Säät suosivat ja olivat +30 asteen molemmin puolin joka päivä. Hotelliltamme oli varsin lyhyt matka kävellä rannalle, missä viihdyimme kahtena päivänä useitakin tunteja, minkä ansiosta onnistuin palamaan olkapäistäni. Nyt oonkin alkanut vihdoin kuoriutumaan kuin nahkaansa luova käärme.... :D Kävellessä saimme myös muistoksi useita rakkuloita, sain polveeni ruhjeita meressä pelleilyn takia ja niin edelleen. Niin ja näin, matka oli erittäin onnistunut. Ehkä parhaiten mieleeni pinttynyt asia oli, kun intialais-brasilialainen mies tosissaan pyysi mua varastamaan pyörän hänen kanssaan ja menemään sen jälkeen kahville, kun olimme ensin puhuneet kyseisen miehen perhetaustoista ja mun ratsastusharrastuksestani :D Kaikkea siellä osataankin keksiä!

Linkki videoon