103. Onnistumisen iloa

... Ja juurikin onnistumisen iloa siis parhaillaan! Tänään sain siskon mukaan tallille kuvaajaksi viimeinkin ja ilmakin oli hyvä kuvaamisen kannalta; ei tuullut ainakaan liikaa ja pakkastakin oli alle 5 astetta! Ihan heti tallille päästyämme lähdettiinkin peltotielle kuvailemaan Violaa, muutaman "projektikuvan" myös napaten jota nyt olen tässä tehnyt viimeisen kuukauden ajan... Saatiikin sitten melko paljon hyviä ja ei niin hyviä kuvia ja laitan nyt tähän niistä tosiaan vain muutaman, sillä osa oli juuri sitä luokkaa että niitä ei edes pystyisi julkaisemaan lähinnä oman ilmeeni takia tai vastaavasti hevosen ilmeilyn vuoksi! Katsotaan jos julkaisisin niitä sitten myöhemmin.
Huomasin tosiaan vasta nyt myös sen, että noissa alempana olevissa ratsastuskuvissa kameran linssi oli ilmeisestikkin mennyt hieman huuruun ja Veerakaan ei asiaa nähtävästi ollut kuvatessaan huomannut, jotenka eivät välttämättä ole kuvat mistään parhaasta päästä. Tää on tää kun tallista tulee pihalle ja kameran linssi menee paikoittain huuruiseksi...

"Mitä ihmettä teet siel seläs?! VEERA MITÄ SE TEKEE?" || Letitin täs kuvassa tosiaa hiuksia...

 Alkukäynneissä Viola oli suhteellisen reipas ja jollakin tapaa myös ehkä hieman energinen, mutta siltikään ei lähtenyt ihan käsistä vaikka muutaman kerran jalkoja polttelikin päästä ravailemaan mahdollisimman nopeasti. Kumminkin ihan tuttuun tapaan taivuttelin ihan kunnolla hevosen alkuun, sillä sen takajalat tuppaa olemaan aika jäykät ja tikittää niillä alkuun tosi häiritsevästi. Vasempaan kierrokseen taipuminen oli ihan hakusessa ja ei meinannut Viola millään ymmärtää mitä siltä oikein pyysin ja vaadin, mutta oikeaan kierrokseen se taipui sitten taas ihan hyvin joka sinänsä on ihme, sillä usein asia on juuri toisin päin.
Päätin ihan alussa jo, että tän päivän treenissä keskitytään taas kunnolla ravipuoleen. Alkuun kun ravattiin oikeaan kierrokseen, ensimmäiset viisi minuuttia taisteltiin varmaan siitä mennäänkö isolla ympyrällä tai koko kentällä vai sitten pienellä voltilla. Sain kumminkin tahtoni läpi ja pian ravattiinkin hieman tikittäen ja jäykkänä isoa ympyrää, mutta varmaan kymmenen minuutin jälkeen takajalkojen jäykkyys alkoi antamaan periksi ja askel muuttui huomattavasti mukavammaksi ja isommaksi. Oikeain kierroksen ravi muutenkin on alkanut tuntua jo pikku hiljaa paremmalle ja sujuukin jo paremmin, ainakin yleensä!
Sitten tuli se hetki kun meinasi oikeasti tulla itku silmään, voi sitä onnistumisen iloa kun tajusin että Viola ei ravannutkaan pää ihan ylhäällä vaan painoi sitä hieman alemmaksi selkäänsä samalla käyttäen ihan eri tavalla mitä koskaan aikaisemmin! Tällä menolla (lukuunottamatta välillä muutamia pätkiä pää-pystyssä ravia) jatkettiinkin koko loppuaika tehtäviä, muunmuuassa kasikkoa ja pituus-suunnassa käynti-ravi siirtymisiä. Myös muutamat harjoitusravipätkät sujuivat myös oikeastaankin ihan hyvin ainakin Violan osalta, itse kun vielä pompin aika paljon satulassa...
Loppuun käytiikin kävelemässä se vanha tuttu peltolenkki ja koko matkan ajan Viola vain käppäili tosi nätisti ilman mitään kiirettä. Jotenkin ihan mahtava olo nyt tän kaiken jälkeen!