perjantai 11. lokakuuta 2013
37. Ylpee hepasta!
Tänää Vili oli tosi hieno jollakin tapaa! Se oli heti alkuun tosi rento ja mukava ja se tuntu sillonkin jo kuuntelevan heti kaikkia käskyjä. Alkuun se osasi keskittyäkkin kun taivuttelin sitä käynnissä ihan rauhssa ja perusteellisesti, joka lisäsi taas innostunsta entisestään. Taivuttelin siis heppaa ihan rauhssa alussa käynnissä volteilla, pääty-ympyröillä ja kiemurauralla, välillä testaten myös jarrua ja kaasua joista molemmat toimi hyvin. Pysähdykset onnistuivat jo pienilläkin liikkeillä, nimittäin Vili on alkanut kiinnittämään enemmän huomiota jo istuntaani ja osaa senkin kautta hieman kuunnella jo. Edistystähän sekin! Eteenpäin lähteminenkin on alkanut sujumaan jo entistä pienemmillä ja huomaamattomammille liikkeillä, jotenka ei siinä mitään valittamisen varaa.
Eikä ne ylpeyden aiheet toki loppuneet aivan tuohon! Miltein ensimmäistä kertaa laukannostot onnistuivat todella hyvin - Vilin laukka nousi helposti pienin avustuksin ja laukkakin oli hillittyä ja maltillista + hallittua. Tosi tyytyväine oon nyt heppaan ja syystäkin, sillä viimeinkin yhteistyökin on alkanut pelittää jo kunnolla!
Oli ihana käydä hakemassa se pihatosta kun ensimmäisenä katsoi sieltä suuntaani sellai "heipparallaa, mitäs tänää?" Aina kun kävellään kentälle/talliin annan Vilin tepastella vain perässä ilman mitään ylimääräisiä riimunaruja. En todellakaan tiedä luuleeko se että pidän siitä kiinni vai alkaako yhteistyö pelittää jo hyvin :D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihania kuvia ja ihana postaus :* oot superkaunis ja Vili on ihan älyttömän ihana :o <33
VastaaPoistaKiiiitooos :)
PoistaIhana postaus taas <3
VastaaPoistaKiitos! :3
Poistatosi nättejä kuvia ja muutenkin ihana tää postaus jälleen :)
VastaaPoistaHaha, kiitos! :D
Poistaihania kuvia ja rakastan tätä ulkoasuu !
VastaaPoista→ oliviaponeilee.blogspot.fi
Kiitos! :)
PoistaTosi nättejä kuvia ja kiva postaus taas sulta! :) Jatkakin tän blogin seuraamista useammin...
VastaaPoistaKiitos ja kiva juttu ;)
PoistaIhana ulkoasu tällä blogilla, tykkäääään! <3 Ihania postauksiakin ja tykkään sun kirjotustyylistä ja ihanasti kuviakii aina postauksissa :)
VastaaPoistaKiitos :) Ja tosiaan tykkään itekkii lukea enemmän kuvallisia postauksia jotenka niihin pyrin myös omassa blogissa!
Poistawow mitä kuvia!! :3
VastaaPoistaKiitos! :3
PoistaKiva postaus ja mun ottamat kuvat ;) sori anon
VastaaPoistaHaha, kiitos Jenni! :D
PoistaIhana postaus <33 ja ihania kuviaaa
VastaaPoista