keskiviikko 25. syyskuuta 2013

28. Historia hevosen selässä...

Moikka!
Tällä kertaa päätin ihan huvikseni vain jakaa teille historiaani kauraturpien parissa. Varautukaa siis hyvin epäselvään ja outoon tekstipätkään. 


Aloitin ratsastuksen serkkujen innostamana tunneilla 5 vuotiaana. Ihan pienestä pitäen siis olen pyörinyt serkuillani joilla oli ties minkälaisia hevosia aina - joskus pieniä poneja, joskus isoja ja hienoja kilpahevosia. Niillä pääsin ratsastamaan ennen tuntejen alkua ja hoitelinkin aina välillä, tietenkin tiukan valvonnan alaisena.
Siitä koko juttu jatkuikin siihen että innostuin ihan täysin. Hurahdin siis hevosiin. Vanhempani veivät minut tunneille eräälle tallille, jossa myös serkkuni olivat käyneet aikaisemmin. Ensimmäinen kerta oli ikimuistoinen ja pelottava, mutta ainakin omasta mielestäni suoriuduin siitä hyvin.




Siitä se sitten lähti kunnolla käyntiin. Vaihdoin tallia kun en kehittynyt ensimmäisellä tallilla ja tällä tallilla jonne vaihdoin ratsastin ainakin neljä vuotta, pääasiassa vain shetlanninponeilla. Joskus oli niin iso juttu kun pääsin ratsastamaan isommilla hevosilla, mutta loppujen lopuksi rakastuin kolmeen shetlanninponiin ja yhteen Haflinger rotuiseen hevoseen. Niillä sitten sain pääasiassa ratastella tunneilla, mutta pian huomasin kuinka kehitys pysähtyi jälleen kerran. Junnasin samassa kohtaa ainakin vuoden, ellei kaksikin, kehittymättä.
Sitten lensin muutamia kertoja melko pahasti ponin selästä alas. Ehkä pahin oli maastossa kun tipuin naama eeltä kiven päälle. Siinä vaiheessa iski päälle jonkinlainen paniikki ja selkään en enään missään nimessä ollut palaamassa. En vaikka olisi maksettu.




Pyörin satunnaisesti tallilla kavereiden mukana, mutta todellakin pysyin vain hevosen selästä muualla. Tätä kesti jonkin aikaa ennen kuin kuvioihin asteli serkkuni - onneksi. Serkku pakotti minut sitten takaisin hevosen selkään ja meninkin ratsastamaan ravuritaustaisella tilastohevosella Niksillä ja se oli sillä hetkellä suoraan sanottuna kaameaa. Itkin monta iltaa ennen sitä päivää kun pitäisi mennä ratsastamaan, itkin vain pelosta. Joka tapauksessa otin itseäni niskasta kiinni ja menin tallille, jossa lähdin ratsastamaan.
Sanotaanko vaikka että se selkään nousemisen hetki oli kamala, mutta sen jälkeen kaikki meni normaalisti. Se oli hauskaa. Siitä lähti sitten käyntiin ratsastusputki, kiitokset serkulleni. Aloin käymään normaalisti tunneilla.




Yhden kesän aikana kehityin huimasti. Sitä ennen en ollut hypännyt, mutta muutamassa kuukaudessa kehityin tajuttomasti, ainakin ratsastusleirillä. Pääsin maastoon, aloin hyppäämään ratanakin metriä. Ihan uskomatonta, niin ratsastuksenohjaajakin sanoi kehityksestäni yhden kesän aikana.
Sain sitten myös hoitohevosen jota kävin hoitamassa ja edelleen jatkoin tunneilla. Tätä jatkui yksi talvi ja hetki hetkeltä kehtiyin hevosten kanssa kaikin puolin. Opin ratsastamaan ja hoitamaan niitä paremmin mitä aikaisemmin. Tästä kaikesta saan kiittää ihania ihmisiä! Tunneilla lopetin käymisen kumminkin keväällä 2013 kun monta kuukautta talvella olin pitänyt jalkavamman vuoksi taukoa. Tähän sitä nyt sitten on päädytty. 

Yhtään ei kaduta takaisin selkään nouseminen.

2 kommenttia: