perjantai 27. syyskuuta 2013

30. Viimeinen ratsastus Vilillä

Terve taas! Kävin tosiaan tänään nyt oikeasti varmaan viimestä kertaa ratsastamassa Vilillä ja harmittaa vain se, että juuri alkoi kaikki toimia ja liikutus loppuukin sitten kuin seinään törmätessä. Näin mainitsen heti alkuun, että kuvista kiitokset Essille, jonka raahasin mukaani tallille kuvaamaan.




Kävin normaalisti hakemassa Vilin pihatosta talliin, jossa harjailtiin se Essin kanssa kuntoon. Haettiin myös kaikki varusteet sun muut valmiiksi mutta sitten huomattiin että en saanut haettua kaapilta kenkiä ja kypärää, sillä joku eläinlääkärijuttu oli menossa kyseisessä huoneessa jossa kaapit olivat ja kulku oli kielletty. Lähdettiin siis sateeseen hieman kävelemään Vilin kanssa, ihan kentälle.
Laitettiin kenttä kiinni ja lähdettiin ihan vain kävelemään ympäriinsä. Lämmiteltiin myös taluttamalla ihan vain voltteja tekemällä ja myöhemmin myös hieman ravissa samoja toistoja. Lähdettiin varmaan 10 minuutin kuluttua takaisin talliin ja jes - saatiin haettua kaikki kamat jotta päästiin itse selkään ratsastamaan!




Kentälle mentiin sitten ihan pienen tihutuksen saattelemana ja nousin selkään, jonka jälkeen kävelin vielä muutaman kierroksen pitkin ohjin käynnissä. Ohjat keräsin sen jälkeen tuntumalle ja tehtiin käynnissä pieniä taivutuksia - voltteja, kiemurauria, pääty-ympyröitä. Molempiin suuntiin tehtiin samanlainen huolellinen lämmittely, jonka jälkeen sitten tein muutamat pysähdykset ja temmonvaihtelut. Käynnissä kun verkattiin niin Vili tuntui rentoutuvan ihan mukavankin oloiseksi, vaikka pää nyt heiluikin tyypillisesti ylhäällä. Silti se tuntui huomattavasti rennommalta mitä aikaisemmilla kerroilla ja siitä olinkin oikeasti ihan superilonen.




Nostettiin sen jälkeen ravi, jossa jatkettiin taivutteluja. Pääty-ympyröitä, voltteja, kiemurauria, temmonvaihteluja... Kaikkea mitä mieleen tulikaan. Muutaman kerran yllätyin kun Vili rentoutuikin supermukavaksi ja laski päätäkin hieman alemmaksi niin että oli muodossa, mutta ilo ei kovinkaan pitkään kestänyt. Saavutus se kumminkin oli, mutta harmi vain ettei Essi koskaan saanut niillä harvoilla hetkillä näpättyä kuvaa...
Tämän jälkeen nostettiin muutamat laukat. Vasempaan suuntaan onnistui ihan ok, mutta oikea kierros oli jotain ihan kamalaa. Vili vain ravasi ja pelleili, mutta varmaan yli 10 yrityksen jälkeen saatiin yksi onnistunut laukkapätkä ja se riittikin hyvin! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti