Joulukalenterin 22. luukusta tulee viimeinen osa meidän tarinastamme jossa kerrataan Violan ja mun taivalta!
Vuoden 2015 alkupuolella parhaiten - valitettavasti - mun mieleeni on jäänyt ensimmäinen varsinainen ongelma, mikä ilmeni jokaisen jalan säteessä. Ne olivat lämpimät, pehmeät ja muutenkin juuri päinvastaiset mitä olisi kuulunut olla. Kengittäjä ei osannut sanoa mikä olisi ollut vikana ja soitteli Saksaan saakka toisille kolleegoilleen, joilta ei myöskään tuntunut tietoa irtoavan Violan mystiseen sädeongelmaan. Eläinlääkäri kävi paikalla, keskustelivat kengittäjän kanssa, mutta syytä tähän ei vain löytynyt, ei sitten millään. Koska jännitettiin säteiden mahdollista puhkeamista jäi maastoilu kokonaan pois ohjelmasta sekä pohjat kentältä piti katsoa aina hirmu tarkkaan kykenikö siinä menemään vai ei.
Talvi taisteltiin asian kanssa, mutta sädekriisi katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Mitäpä siinä, helpolla päästiin kuitenkin - luojan kiitos! Ja mitään ei päässyt tapahtumaan. Keväällä saatiinkin jälleen apua laukkojen treenaamisessa ja ne lähti sujumaan kevään mittaan varsin hyvin. Kevät on mulla jotenkin aivan hämärän peitossa, enkä millään tunnu saavan mieleen yhtään mitään tapahtumia siltä ajalta.
Kesällä alkoi tulemaan mukaan enemmän esteet ja maastoilu takaisin. Kesällä opettelin taas menemään ilman satulaa ja Viola tykkäsi! Olin koko heinäkuun poissa Suomesta, joten sinä aikana Violalla kävi muita ratsastajia mun sijasta, mutta kuulemman oli mennyt hyvin ja hirmuisesti tamma olikin tykännyt. Noh, kesällä mukaan pääsi myös esteet suuremmassa roolissa etenkin kun kävi ilmi, miten Viola tykkäsikin hypellä ihan reilusti kentällä. Parhaimmillaan se pääsikin hyppelemään metriä - tosin vierailevan ratsastajan kanssa - ja okseriakin kokeiltiin. Viola pääsi myös ensimmäistä kertaa mun kanssa uimaan sen kesän aikana, käveltiin käymään muutaman kilometrin päässä olevalla kioskilla, äidin työpaikalta pyörätuoleissa olleita ihmisiä kävi katsomassa Violaa, käytiin pitkiä maastoja... kesä oli meille molemmille kaikin puolin ihana ja monipuolinen!
Syksy taas olikin jo muutosten aikaa. Lokakuun puolella muutettiin Violan pitkäaikaiselta kotitallilta isompiin piireihin tallille, jonne kulkuyhteydet ovat paremmat ja jonne mun pääseminen siis helpottui. Kaiken lisäksi täysihoitotalli, mikä lukiolaisen kannalta tuntui luontevammalta valinnalta mitä talli puolihoidolla pidemmän matkan päässä jonne lähelle kun eivät bussitkaan liiku. Treenaamista kuitenkin jatkettiin parhaamme mukaan, vaikka mä olin taas yllättävän paljon maastakäsin tekemässä kaikkea vammojeni kipeilyn vuoksi. Viola kuitenkin vaikutti onnellisemmalta mitä pitkään aikaan uuteen talliin päästyään uusien kavereiden, ihmisten ja tilojen ympäröimäksi.
Ja tähän me ollaan sitten jääty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti