torstai 17. lokakuuta 2013

38. Kuulumisia

Tallilla en oo päässyt käymään nyt koko viikon aikana ainakaan toistaiseksi vielä kertaakaan, jotenka päätin nyt kumminkin jotakin kuulumisia tulla tänne kirjoittelemaan. En halua todellakaan että tämä blogi jää sille linjalle että postauksia tulisi kerran viikossa, no way!
Kuvat tällä kertaa on vanhoja, joskus 2011-2012 otettuja?


























Alunperin suunnitelmissa oli lähteä nyt viikonloppuna (lauantaiksi tai sunnuntaiksi) HIHS:iin, 
mutta muutoksia tulikin hetkessä suunnitelmiin. Viikonlopulle tulikin sitten HIHS:in tilalle muuta menoa jotka päätin toteuttaa nyt enkä lykätä eteenpäin.
Tänään kävin myös sairaalalla tutkituttamassa tämän harvinaisen epämääräisen patin aivan solisluun alapuolelta. Selvisi että jossakin siinä kohdin on aikaisemmin ollut venähdys/revähdys (?) ja nyt siinä on sitten jonkin sortin tulehdus vielä. Sain siis 2 viikon ajaksi lääkekuurin ja nyt vain toivotaan että jatkuva kipu menisi sillä ohi.




Vihdoin ja viimenkin alotettiin etsimään jonkinlaista hevosta minulle, jolla olisi mahdollisuus alkaa kilpailemaan esteillä ja mahdollisesti sellainen, jolla voisi startata muutamat koulukisatkin jossakin vaiheessa. Hyvin juttu alkoikin, sillä löydettiin yksi hevonen facebookin kautta ja se asustelisi Joensuussa, jonne ajomatka on suurinpiirtein 2,5h. Lähetettiin yhteydenotto kyseisen hevosen myyjälle ja nyt odotellaan vastausta siitä, että voitaisiko mahdollisesti lähteä katsomaan kyseistä tammaa tämän viikon Lauantaina.




Syysloma alko eilen taksvärkillä jonka vietin ukilla ja tienasin itsellenikin hieman ylimääräistä rahaa... Aina käy! Kiertelin myös kaikki mahdolliset Lappeenrannan kaupat läpi joista löytyi edes jonkin sortin heppakamoja ja ainakin löytyi yhdet päitset jotka välttämättä haluan ostaa, yhdistä supersöpöistä kuljetussuojista puhumattakaan! Pian pitäisi myös Hollannista saapua ne Horzelta tilatut talviratsastushousutkin...

pssst, MyDayn laitan tänne heti kun saan sen muokattua oikeaan muotoon jotta sen saa ladattua YouTubeen!! :)

Mites teidän syysloma on alkanut?

2 kommenttia:

  1. ihania kuvia!! ja toivottavasti sulle löytyy joku kiva hevone! :)

    VastaaPoista