tiistai 18. elokuuta 2015

228. Takaisin satulassa jälleen


Ja nyt vihdoin postausta taas, ihan reaaliajassa teille tänne blogin puolelle! Eli terve kaikille ja hyvää alkanutta viikkoa, toivottavasti siis myös teillä hyvä viikko. Mulla ainakin viikko on pyörähtänyt käyntiin ihan loistavasti vaikka yöt onkin hieman huonosti nukuttu ärsyttävän kärpäsen takia, josta toivon mukaan oon jo päässyt eroon muutaman yrityksen jälkeen :-D Aina saan ainakin toivoa sitä sormet ristissä, mutta eiköhän kaikki käy ilmi yöllä.

Joka tapauksessa - näin asiasta toiseen -, pyörähdin tänään siis taas tallilla yhdessä Jasmin kanssa joka sai omien elukoiden hoidosta yhden päivän vapaan. Kestin nyt siis viikon poissa Violan selästä ihan vain sen takia, että rintalasta/kylki/solisluu päätti alkaa reistailemaan rasituksen takia ja viikon tauko auttoi. Tästä taisinkin jo aiemmin ohimennen mainita. Homma kuitenkin nyt taas hanskassa ja kaikki kutakuinkin kunnossa. Ja hei, en jättänyt Violaa todellakaan viikon lomalle, huhhuh. Violalla kävi sillä välin muu ratsastaja auttelemassa ja kertaalleen olin mukana katsomassa menoa ja myös Jasmi kävi alkuviikosta hyppäämässä.


Pääsin tänään siis kapuamaan takaisin tamman selkään pienen tauon jälkeen. Heti alkujaan Viola tuntui ihan uskomattoman hyvältä ratsastaa. Kerkesin ihan yllättymää miten kiva selässä olikaan olla pitkästä aikaa! Alkukäynnit tehtiin ihan reippaasti, muutama kierros suuntaan ja toiseen. Melkein heti sen jälkeen aika pitkällä ohjalla annoin Violan ravailla pääty-ympyrällä samalla kun itse yritin päästä taas vauhtiin, koska mulla menee aina hetki saada "asetukset" hepassa kohdilleen mulle sopiviksi. Tällä kertaa siihen meni koko ratsastusaika.

Valehtelematta tää ratsastuskerta oli aikalailla pelkkää rundaamista ympyrällä ja tasaisuuden hakemista. Tulin kerrankin ajatelleeksi myös harjoitusravissa omaa istumista selässä. Iso, iso ongelma on mulla se, ettei jalustin meinaa aina kestää oikeassa kohdassa, vaan se tuppaa valumaan tosi helposti liian pitkälle. Sen osasin kuitenkin korjata kun vähän vaan keskityin normaalia enemmän siihen. Myöskään hartioita en osaa pitää takana mikä taas tekee menosta aika ryhdittömän näköstä - siihen on kuitenkin ihan hyvä syy, ainakin mun mielestä. Kaksi vuotta oon joutunut "röhnöttämään" jatkuvan kivun takia, minkä jälkeen on hankala alkaa pitämään automaattisesti hartioita takana. 


Täähän kuulostaa hiljalleen jo siltä, että kaikki on kuin ruusuilla tanssimista :-D Viola vaan on toiminut melkein koko loppukesän ihan mielettömän hyvin. Se on jatkuvasti (melkein jatkuvasti, oikeastaan) sillä mielin liikkeessä että haluaa mielyttää ratsastajaa ja on tosi yhteistyöhaluinen. Sitä tässä kuitenkin on myös haettu. Kipakka tyttöhän se siitä huolimatta osaa olla ja sitä seikkaa ei muuta mikään. Loppuviikosta ainakin hyppäämisestä vielä postausta, palaillaan!

8 kommenttia:

  1. ihana tuo eka kuva ja kiva teksti.

    VastaaPoista
  2. kiva postaus jälleen. Pitää ruveta useammin kommentoimaan postauksiin, tuntuu unohtuvan. Tykkään sun blogist ja seuraan sua ja jasmii ig. Onko sulla ask.fm?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Ja mulla oli joskus ask.fm, mutta totesin sen ihan turhaksi sovellukseksi mistä sai helposti kuraa niskaan asioista mistä ei ollut muut perillä minkä vuoksi poistin sen, eli en omista!

      Poista
  3. sä oot paras bloggaaja

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä postaus jälleen, aina tulee niin positiivinen fiilis kun lukee sun tekstii:)

    VastaaPoista