sunnuntai 31. toukokuuta 2015

213. Iltaratsastus ja mahtava tamma


Heippa taas! Vihdoin oon saanut suoritettua peruskoulun ihan hyvällä menestyksellä ja eilen päästiin kauan odotetulle kesälomalle vihdoin ja viimein, eli mullakin alkoi kesä viikko heppojen kesän korkkaamisen jälkeen. Nyt sormet ristissä jännään hetken vielä että pääsenkö haluamaani lukioon, jonka tulokset käyvät ilmi jonkin ajan päästä - en nyt muista millon.

Ootte luultavasti saanut lukea saman lauseen aiemminkin moneen otteeseen, mutta jatkan sen toistamista kuin papukaija konsanaan: käytiin siis Jasmin kanssa tänään taas tallilla, toisin vasta illalla kahdeksan aikoihin. Ilma oli mitä ihanteellisin, sillä oli ihan lämmin mutta ei mikään tuska kuuma, suurin osa tuulesta oli ennättänyt laantumaan ja aurinkokin laski hiljalleen kauniisti taustalla. Violankin kiimatemppuilut olivat menneen talven lumia viimeinkin taas!


Violalle löytyi luultavasti tänään loistava verryttelyjuttu, nimittäin väistöt. Väistöjä tuli tehtyä molempiin suuntiin niin käynnissä kuin ravissakin ja hetken tappelemisen jälkeen tamman päähän saatiin taotuksi idean ydin, jonka jälkeen väistöt menivät kuin vettä vain. Sen jälkeen myös ravi muuttui silmissä; Viola alkoi käyttämään selkäänsä, hakeutui liikkumaan oikein päin ja takapää muuttui todella paljon enemmän aktiiviseksi. Huomenna kokeillaan toimiiko taas.

Laukat nousi melkein heti väistötehtävien jälkeen. Laukka oli vähän vaikeaa, mutta nostot onnistui pääasiassa, mutta millään laukka ei meinannut pysyä yllä vaan rikkoutui raville. Viimeiset pätkät menivät kuitenkin hyvin, sillä laukassa Viola alkaa jo hiljalleen itse automaattisesti hakeutua liikkumaan oikein päin (tää tullut suurena yllätyksenä!) ja se ei oo ihan nelitahtista räpeltämistä mitä olisi saattanut odottaa. Yritän joku päivä saada videota! Laukassa pitää vaan muistaa naputella kylkiin jatkuvasti, jotta Viola muistaa pitää laukan yllä, sillä ilman muistuttelua se rikkoutuu raville nopeammin kuin kerkeät sanomaan perkele. On myös tärkeää muistaa antaa edestä tilaa tarpeeksi paljon.


Loppuraveissa Viola oli niiiiiin mahtava että itku meinasi jälleen kerran tulla. Siinä sitten Jasmin kanssa yhdessä mietiskeltiin, että aikamoinen lottovoittohan tää hevonen mulle on ollut. Facebookin kauttahan se löytyi ja oli oikeastaan melkein puoli-ilmainen, jotenka ei olisi voinut enään paljon parempaa tuuria käydä. Oon mä vaan varmaan yksi niistä maailman onnellisimmista hevosenomistajista ainakin tänään taas tuntu sille siinä vaiheessa kun lähdin pyöräilemään tallin pihasta kotia kohden.




Tässä vielä tää meidän mahtava nappulaliiga: Riina huispaamassa, fab Jasmi ja........... Viola

2 kommenttia: