sunnuntai 24. toukokuuta 2015

211. Hevosilla alkoi kesä!

Aurinkoisen sään lomassa hepat meidän tallilla aloittivat oman kesänsä vihreälle pääsemisen muodossa! Viola pääsi suurelle laitumelle yhdessä pieneen laumaan neljän muun tamman kanssa ja siinä vaiheessa kun tyttö pääsi narun päässä seisomaan laitumelle ei riemulla meinannut olla rajaa. Tytöt kaikki lähtivätkin hurjaa vauhtia painelemaan kauemmaksi heti kun tilanne antoi periksi ja me kaksijalkaiset jäätiin seurailemaan heppojen onnea omana laumanamme!

Oon seuraavat kolme päivää Tampereella ja seuraavaksi tallille suuntaan luultavammin vasta keskiviikkona jos silloinkaan kerkeän. Alkuviikko on luultavasti siis täällä hiljainen (toisinaan, siihen on taidettu jo tottua? :D) ja postausta tulee seuraavan kerran luultavammin vasta loppuviikosta jos kuvaajaa saan tallille mukaan menosta napsimaan kuvia.

Kuvat ottanut iskä & pikkusiskoni kaveri, kiitos niistä!


2 kommenttia: