tiistai 17. helmikuuta 2015

201. Tuulinen päivä & ratsastuskuvia


Moikkamoi! Tänään saatiin jälleen kerran nauttia täysin siemauksin aurinkoisesta päivästä joita on taas nyt vaihtelun vuoksi riittänytkin ihan tosi kivasti. Säänkin kannalta pitkään kestäneen hyvän vastapainoksi tuli esiin myös yksi huono puoli joka loppupeleissä vaikutti ikävästi meidän tekemiseen tänään; se kirottu tuuli. Siitä kun tuntuu vain aina olevan haittaa, argh!! Päästiin kuitenkin tänään tosiaan ajoissa tallille, sillä poikkeuspäivän vuoksi meillä loppui koulu jo yhdeltätoista (ja yleensä tiistaina neljältä....), jotenka tallillakin sai olla siis huoletta rauhassa ihanan ilman kera! Ja kuten otsikossakin kävi jo ilmi: sain tallille mukaan kuvaajan ja vihdoin ja viimein kuvamateriaalia ratsastamisesta vaikkei kovinkaan hyvin tuntunut menevän.

Meillä myös yksi positiivinen asia on noussut mielessä pinnalle ihan viimepäivien aikana on ihan mielettömän hyvä kentän pohja! Se on pysynyt nyt pienen lumikerroksen kanssa tosi mukavana ratsastaa ja sormet ristissä saadaan vain toivoa sen pysyvän ennallaan mahdollisimman pitkän aikaa vielä tänä talvena.


Taisinkin tulla jo maininneeksi ettei meillä ihan napannut tänään taas treenaamisen parissa? Joo, tosiaan siis näin asia oli. Mulla oli pieni aavistus tästä jo aikaisemminkin, sillä muutamat päivät Viola on toiminut kuin mun omat ajatukseni. Ihan loistavasti ja parempaa olisi saanut vain hakea. Jotta saisin kuitenkin jalat pidettyä maassa se päätti tänään taas tammailla kaikkien viikkojen edestä ihan kunnolla.
Alkukäyntien aikana Viola tuppasi kyttäämään ihan hirmusesti jo kuusiaidasta tunnetuksi tulleessa päädyssä. Osittain se jaksaa edelleen kytätä noita lumikasoja joita ympäri kenttää on tullut, mutta kuusiaita pääty on saanut aina vähän kaikkien pollejen mielikuvituksen laukkaamaan. Tuuli myös jo alkujaan sai tammaparan hermot kireälle ja pannun kiehumaan sitten ihan toen teolla, kuten normaalistikkin. Tämä herkkishän ei tuulesta tykkää sitten ollenkaan!

Pienen käyntiverkan jälkeen ensimmäinen ravisiirtymä onnistui ihan ok. Sen jälkeen otin pidempää ravipätkää keventäen ensin muutaman kierroksen Violaa kuulolle hakien oikeaan kierrokseen, minkä jälkeen vaihdoin vasempaan kierrokseen. Se oli vähän hakoteillä alkujaan, mutta alkoi hiljalleen myötymään mun tahtooni taas. Kun aloin työskentelemään ympyrällä vasemmassa kierroksessa alkoi tammalla kuitenkin peräpää tuntuvan häviävän alta välillä vähän turhankin usein, mikä tarkoitti silkan protestoinnin aloittamista taas tuulessa työskentelyä kohtaan. Hampaat irvessä pakotin sen kuitenkin kestämään sen tuulen edes yhden onnistuneen pätkän ajan - ja onnistuttiin. Sitten tuli kuitenkin se pahamaineinen traktori päristelemään pihaan ja Violan pääkopassa oleva herne liikahti salamana puolelta toiselle ja jo taas oltiin taistelemassa siitä kumpi vauhdin määräsi.

Ei siis mikään ihan ihanteellisesti onnistunut ratsastuskerta, mutta muutama hyvä pätkä jäi mieleen kuitenkin noiden vastoinkäymisten tilalla. Essille iso kiitos kaikista kuvista! ps. haha, mun katse tuppaa olemaan maata kohden johon kuitenkin löytyy syy. Unohtu aurinkolasit talliin ja aurinko... no, tuppasi paistamaan aikalailla silmiin! :D

2 kommenttia:

  1. Tosi hienoja kuvia, varsinkin nuo viimeiset. Sait just uuden lukijan blogiisi. Käyhän lukemassa minunkin blogiani, http://olipakerranhevonen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon <3 tervetuloa mukaan & käyn kattelees sun blogin!

      Poista