keskiviikko 11. helmikuuta 2015

198. Puhtaat verinäytteet, sädeongelma ja jatko

Moikka! Soitto verinäytteistä tulikin mulle vasta Maanantai-iltana - tuli kuitenkin. Iloksi (tai sitten ei-ihan-niin-iloksi) eläinlääkäri ilmoitti näytteiden olevan hyvät eikä mitään puutostiloja löytynyt selittämään sitä, miksi kynsiaines oli tehnyt katoamistempun säteiden päältä. Muutenkin kehuja tuli siististä verestä jälleen kerran - tästä ei sitten saatu mitään vihiä ongelmamme aiheuttajaan. Kuulemman tämä on yksi niitä ainutlaatuisia tapauksia jonka sain kuulla valehtelematta ainakin kolme kertaa koko tutkintaepisodin aikana. Eläinlääkärille ensimmäinen vastaava juttu kuten myös kengittäjälle.

Eläinlääkäri heitti kuitenkin yhden idean syystä, miksi tälläinen tapahtui. Violallahan on todella pienet säteet kaikissa kavioissa. Luultavammin kyseessä olisi jonkinlainen verenkierron häiriö säteissä, sillä talvella maanpinnan ollessa pehmeämpi kavioon ei juurikaan synny painetta mikä taas ei aktivoi säteiden verenkiertoa samalla tavalla mitä kesällä. Täten päällisosa kaviossa ei olisi saanut tarpeaksi paljon ravinteita jolloin se on hävinnyt kokonaan pois päältä. Pienen avustuksen kanssa sen pitäisi kuitenkin kasvaa takaisin - näin nyt ainakin kaikki toivomme että päästäisin mahdollisimman pienillä ongelmilla tämä kriisi yhdessä läpi!



Se, miten me jatkossa tätä aletaan hoitamaan on kaiken mukaan ihan simppeli juttu. Violalle mätetään biotiinia naamaan yhä edelleen, ollaan ratsastuspohjien kanssa entistä tarkempia ja syötetään sen lisäksi kuparia. 
Maastoilu jää tältä erää pois ainakin Muukon ihanilla metsäteillä ihan eläinlääkärinkin kehotuksesta, sillä niillä teillä kun tuppaa olemaan suurempi riski säteen vahingoittumiselle kiven tai oksan osuessa sopivasti kavion alle liikkeen myötä. Luojan kiitos meillä kuitenkin menee hyviä teitä (autotiet, kävelytiet) joiden päällä on lumikerros, jotenka köpöttelymaastoja niillä päästään menemään tosi hyvin! Ja kentällä ravaamisen kanssa vaihteluna toimivat myös suuret pellot joita on kaksin kappalein aivan tallin vieressä missä päästään sitten menemään vähän erilailla mitä kentällä tuupatessa.




Tämän postauksen toteutin nyt näin kipeänä sohvan nurkassa makoillen... Pikimiten yritän saada uutta ratsastuskuvaa ja mahdollisesti videota aikaiseksi blogin puolelle, jos saisin vaikka siskon tulemaan kuvaajaksi mukaan!

2 kommenttia:

  1. Oi kivan oloinen blogi! Tää ulkoasu on tosi kiva, teetkö itse? :)
    http://ratsastuskouluoppilaantarinat.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Joo, itse teen ulkoasut ja bannerit blogiini ellen asiasta erikseen mainitse. :)

      Poista