lauantai 7. toukokuuta 2016

291. Moikka kaikki pitkästä aikaa! - Viola


Hrr, terve taas pitkästä aikaa kaikki lukijat, Viola täällä! Ihan ensiksi pahoittelen ettei musta löydy yhtään uudempia kuvia (paitsi masentavan talvisia - eihän ne näillä keleillä käy tänne?) joten saatte viime kesältä kuvia joissa teen sitä mitä rakastan ja missä oon hyvä eli syön. Hirveesti en oo vielä päässyt vihreetä maistelemaan, mutta Riina on välillä mun antanut aina tarhasta tullessa maistella siinä tarhan vieressä ruohoa. Pitkin päivää se on niin kutsuvasti odottelemassa kaikessa vihreydessään... Ja mun uusi, ehdoton suosikkiherkku on babyporkkanat!

Tänään Riina laitto mut ihan ennätysnopeesti kuntoon karsinassa ja jaksoin käyttäytyä asiaan kuuluen kerrankin nätisti. Siinä kattelin sitten poneja käytävällä aikani kuluksi, sillä ne oli sen verran hyvin kiinni etteivät olleet uhkana syödä mua elävältä. Muutaman babyporkkanan ja varustamisen jälkeen mamma talutteli mua hetken aikaa tiellä ennen kuin kurvattiin sen jupinan säestämänä kentälle missä käveltiin taas uralla kenttää ympäri. Silloin kaikki oli vielä ok, mutta auta armias kun lähdettiin ravaamaan niin taisin jyskyttäessä herättää Lappeenrannan jokaisen vihreän miehen päiväuniltaan! Mm. estetolppien ja puomien seassa niitä oli ihan hirveästi (Riina: miksiköhän mä en rakas mitään huomannut?) ja kentällä olleiden härveleiden takana niitä oli myös, alla ja päällä ja sivulla.

Taputuksista ja kehuista päätellen yksi tehtävä onnistui - no siis, onnistuuhan ne melkein aina, mutta joku kaksijalkainen ääliö ei sitä ymmärrä... Lyhyillä sivuilla jouduin ravaamaan aika hiljakseen ja paketissa, mutta pitkällä sivulla sain viilettää turpa maata pitkin niin reippaasti ja isosti kuin halusinkaan ennen kuin jouduin taas pakettiin keskittymään. Tää oli tosi hauska juttu ja verryinkin hyvin, tätä lisää!


Ei mulla tällä kertaa ollut muuta kerrottavaa. Hirveesti noita poneja edelleen pelkäilen ja yritä nyt jääräpäisen orin päähän saada ymmärrys siitä, etten oo kiinnostunut huuteluiden perään. Noh, ehkä lähden pohtimaan ongelmia aurinkoon tai sitten keskustelemaan mun rakkaan tarhakaverin kanssa siitä, saanko nyt seistä heinäkasan oikealla puolella vai en. Moikka!

6 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus kun kirjoitettu tuollein Violan näkökulmasta! :)

    VastaaPoista
  2. Komppaan Saria - tosi kiva postaus! Lisää näitä Violan näkökulmasta kirjoitettuja postauksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi, ihana kuulla että tykkäsit myös! <3 Ja toki tulee lisää jos porukka vain tykkää - ehdottomasti!! :P

      Poista
  3. Heh tosi kiva postaus! :D Näitä lisää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva että tykkäsit :) Ja lisää tulee ehdottomasti!

      Poista