-->

8/12/2017

335. Yli mentiin, miten jatkaa?


Moikka! Keskiviikkona kävin hyppäämässä Violan kanssa kentällä muutamaa estettä, kuten aikaisemmin julkaisemaltani my day -videolta joku saattoikin jo nähdä. Postauksen kaikki kuvat ovat otettu kännykällä, sillä kamerani ei syystä x ottanut kuvia ollenkaan yrityksistä huolimatta. Tai no otti ja todella hitaasti. Kotona mulle vasta valkeni, että 10 sekunnin itselaukaisin oli jäänyt multa päälle edelliseltä päivältä, mutta eipä tieto enään kotona juuri auttanut!


Aloitin verkkailemalla pitkin alkukäynnein ja ravissa kenttää ympäri samalla kun Elina kasasi kaksi pientä estettä kummallekin puolelle kenttää, pitkille sivuille. Tarkoituksenani oli kokeilla tulla ensimmäiselle esteelle ravissa, jonka jälkeen Viola nostaisi laukan ja tulisimme laukalla lähestyen toiselle esteelle harjoituksena. Viola kun nostaa esteen jälkeen aina hyvän laukan.


Verkkailujen jälkeen sain todeta, että Viola oli ainakin neljä kertaa parempi ratsastaa mitä edellisenä päivänä. Aloitinkin tulemaan pientä ristikkoa muutaman kerran oikeaan kierrokseen. Viola sai heti jutun päästä kiinni ja hyppeli esteen ylitse kuin vanha tekijä korvat kohti taivasta. Kaikki hypyt onnistuivat hyvin, sekä sain ylläpidettyä tasapainoista ja rauhallista laukkaa esteen jälkeen hyvän aikaa. Elina kerkesi ihmettelemään ääneen, miten oli jännä, ettei Viola kuumennut ollenkaan. Tottahan se oli - tyttö meni ihan mielettömän rauhallisesti, vaikka kuumuu helposti monista asioista: pääasiassa laukasta, sekä maastossa ratsastaessa. Ei näköjään ainakaan näillä pienemmillä esteillä, hyvä niin!

Vasempaan kierrokseen hypyt onnistuivat myös ihan ok hyvin, tosin siihen kierrokseen Viola nosti esteen jälkeen turhan hätiköidyn laukan ainakin kolmella ensimmäisellä kerralla. 


Yhden esteen hyppäämisen jälkeen siirryin yrittämään varsinaista tehtävää, mikä oli kahden esteen ylittäminen: toinen ravissa, toinen laukassa. Kahden ensimmäisen kerran jälkeen selvisi, että jälkimmäistä estettä oli siirrettävä taaemmaksi, jotta saisin enemmän aikaa kääntää Violaa esteelle. Kun este oli siirretty ja ohittamisongelma tasoitettu, Viola rikkoi ennen estettä aina raville ja hieman epäröiden ylitti esteen. Luultavasti se tarvitsee siis vähän lisää rohkeutta ylittää este laukassa, sillä kesällä 2015 sekin onnistui muutaman kerran.

Seuraavaksi projektiksi meillä tulee esteillä kuitenkin se, että on keksittävä miten Violan saisi jatkamaan suoraa hypystä alas tullessa. Nyt heti esteeltä laskeuduttua kun laukka nousee, Viola kaartaa automaattisesti siihen suuntaan mihin on tilaa. Oon alustavasti ajatellut kokeilla joitakin jumppasarjoja tai jotakin vastaavaa. Se menee varmaan auttamatta ensi viikon puolelle...

Vielä loppuun tälläisenä infopläjäyksenä: postaustahti saattaa tippua ihan pikkusen siihen asti, että saan uskonnon kirjoitukset pois alta. Ne lähestyvät uhkaavaa vauhtia, joten se ja työllistävä englannin kurssi pukkaavat automaattisesti nyt sijalle 1. Tämän jakson jälkeen kun kirjoitukset ovat syksyltä kanssa ohitse, lupaan ottaa napakampaa tahtia postailuun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti