maanantai 7. elokuuta 2017

333. Pikkuvikoja neljän vuoden ajan


7. elokuuta vuonna 2013 sain sen vuoden parhaan ideani: perustin blogin, jossa päätähtenä esiintyi sen aikainen liikutushevoseni, nyt jo taivaslaitumilla laukkaileva Vili. Niihin aikoihin suunnittelimme, että saisin ylläpitoon hevosen itselleni. Se lisäsi halua kirjoittaa asioita ylös johonkin pohjalle, jossa kaikki muistot pysyisivät visusti tallessa. Vielä silloin en kuitenkaan tiennyt, että neljä vuotta myöhemmin olisin kirjoittamassa tätä samaa blogia, mikä kertoisi iki-omasta hevosestani - elämäni hevosesta, Violasta.

Tässä sitä nyt kumminkin ollaan, juhlimassa blogini 4v synttäreitä! Sen kunniaksi ajattelin kirjoitella muutamia faktoja yksinomaan mun blogiini liittyen :)


- Blogin nimi Pikkuvikoja johtaa juurensa alkujaan entiseen liikutushevoseeni Viliin. Muistini mukaan sillä oli lonkassa vikaa, mikä esti niinä aikoina mm. hyppäämisen. Pidin sitä kuitenkin pienenä vikana, mikä toimi inspiraationa blogini nimeen. Nimi natsaa edelleen blogini sisältöön!

- Nimiasiassa pysyen, blogillani oli about kahden kuukauden ajan kokonaan eri nimi alkuvuodesta 2014 - kadun sitä syvästi. En kuollaksenikaan muista millä nimellä tätä silloin kirjoitin, mutta se oli englanniksi. Myös hyvin kliseinen nimi. Ehkä vain parempi, etten muista sitä ollenkaan :D

- Yksi blogini ehdottomasti suosituimpia postauksia on ollut videopostaus kesällä 2015, minkä toteutin niinä aikoina usein blogissakin esiintyneen Jasmin kanssa!

- Tämä blogi on aikalailla oma salaisuuteni. Harva kavereistani edes tietää, että kirjoitan blogia, saati sitten että olen kirjoittanut jo näin kauan! Arviolta kuusi kavereistani tietää tästä. Hyvin olen pienen salaisuuteni säilyttänyt - enkä ole ihan varma, miksi. Aina kun joku tämän kuitenkin löysi, he olivat ihmetelleet, että kirjoitanko blogia oikeasti.

- Mulla olisi tosi kova hinku kuvata blogin puolelle enemmän erilaisia videoita, mutta oon oikeasti tosi epävarma asian suhteen!


Iso kiitos kaikille, jotka blogiani ovat seuranneet ja seuraavat yhä! 💕 Vaikka olen aina kirjoittanut blogia itseni takia, on jokainen kommentti antanut motivaatiota jatkoa ajatellen. Myös se, että näen tilastoista edes jonkun lukeneen postaukset, on ilmaissut mulle sitä että jotakin kiinnostaa ja näin olen saanut kerrytettyä lisää motivaatiota. Suuret kiitokset kaikille kauemmin ja lyhyemmän aikaa lukeneille!

6 kommenttia:

  1. Oii onnea! Noi faktat olivat kyllä hauskoja, itseasiassa yks päivä mieti, että mistäköhän tää blogin nimi tulee.:D Miuta melkeimpä harmittaa, etten oo aiemmin siun blogiin eksynyt, tykkään kyllä siun blogista paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! 😊 Joo oon muutamaan otteeseen saanutkin kyselyitä, että mistä ihmeestä tää mun blogin nimi oikein tulee :D No, nyt se on sitten selvinnyt!

      Poista
  2. Paljon onnea blogillani! Tää oli kiva postaus. Odotan innolla ja malttamattomana, että pääsen julkaisemaan oman blogin aynttäripostauksen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! 😄 Oi, pitääkin mennä lueskelemaan se sitten kun postaus on julki!

      Poista
  3. Oi olenkin miettinyt mistä blogin nimi tulee! Kivoja faktoja ja toivottavasti blogi on pystyssä ainakin toiset neljä vuotta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Näillä näkymin on hyvinkin todennäköistä, että ainakin vuosia blogi tulee pysymään elossa - harmi, että paha mennä lupailemaan mitään niin pitkälle kuin neljän vuoden päähän 😜 Näin kuitenkin toivotaan!

      Poista