perjantai 4. elokuuta 2017

332. Hullujen hommaako?



Jo Violan selässä kohti hiekkakuoppaa ajattelin, että ihan hullujen hommaa tälläinen. Aivan rehelliseksi alettuani saatan kuitenkin sanoa, ettei ollut ensimmäinen kerta kun ajattelen omasta päähänpistostani tällä tavalla. Viime viikolla Viivin kanssa maastossa sain idean, että hitto miten kiva olisi päästä hyppäämään jonkunlaisia maastoesteitä. Aivan laitumien vieressä oli kuin olikin hiekkakuoppa, mihin oli muutama este koottu jo aikaisemmin jonkun toimesta. Päähänpisto toteutukseen - ei kun hyppäämään!


Ei se idea ollutkaan loppujen lopuksi niin kovin typerä, vaikka pitkään vielä hullulle tuntuikin. Aloitimme turvallisesti laskemalla yhden pystyn (kuvissa) ristikoksi, jonka tulin kahteen kertaan. Esteen jälkeen annoin Violan jatkaa laukassa pientä, kaartuvaa mäkeä ylemmäksi. Mäen päällä hidastin käyntiin ja tulimme yhden vähän jyrkemmän mäen alas, ennen kuin tulimme uudestaan esteelle.

Viola kaksi ensimmäistä kertaa meni tosi rauhallisesti kyttäilemättä ollenkaan ylitse. Laukka oli paikoittain jopa tahmeaa ja meinasi rikkoutua raville, mutta pienellä avulla laukka pysyi yllä juuri niin kauan kuin oli tarvis. Nostimme ristikon takaisin pieneksi pystyksi, jota aloin tulemaan tasan samalla tavalla kuin ristikkoa. Tässä vaiheessa Viola alkoi saamaan ideasta kiinni ja innostui. Mulla oli ruhtinaalisesti hommaa saada tamma pysymään kurissa esteelle mennessä. Viola alkoi ennakoimaan tulevaa hyppyä aivan liian aikaisin. Muutamaan otteeseen se pääsikin hyppäämään reilusti ennen estettä, ennen kuin osasin pidättää sitä tarpeeksi lähelle. 

Ihan kuin mulla olisi ryppyjä naamassa :D Voi jestas, Riina 18-v kiittää ja kuittaa!

Kaikin puolin erittäin onnistuneen ja spontaanin treenin jälkeen Viola pääsi kahlailemaan veteen, kun paikalle saapui Kerttu-poni kaveriksi. En usko, että Viola olisi ihan yksin uskaltanut veteen kävellä jopa niinkin hienosti, mitä nyt... :D On se vaan niin kovin "rohkea"! Itse asiassa, ei mun tarvinnut huutaa kertaakaan edes perkelettä. Pitäähän hepalla silloin olla jo menohaluja ja yhteistyökykyisyyttä?


Linkki videoon

Kohtalotovereita - saako kukaan muu usein spontaaneja päähänpistoja?

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Videosta plussaa :) Sulla on muuten todella kiva ja simppeli ulkoasu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma 😊 Yksinkertaiset ulkoasut on enemmän mun mieleeni, mitä kovin monimutkaiset ja täyteläiset tekeleet!

      Poista