torstai 30. maaliskuuta 2017

318. Kevättä rinnassa


Moikka! Kokeisiin lukeminen ei oikeen nappaa, joten ajattelin tulla pitkästä aikaa kirjottelemaan tänne blogin puolelle jotakin kuulumisiamme. Kuvaajaa en oo saanut mukaan vähään aikaan mistä johtuneet se, ettei blogiinkaan ole tullut taaskaan mitään sisältöä. No yllätys yllätys! 

Mennäänpä asiaan: Violalla on selkeästi kevättä rinnassa. Se on nyt reilu viikon tai kaksi ollut ihan kuin ilmapallo. Juurikin sen vuoksi ratsastaminen on ollut vähän mitä on ollut ja suurimpana teemana on ollut rauhallisuus. Laukkaa en hirveämmin taas oo siis treenannut juuri sen takia, että jo pelkästään ravi ja käynti ovat välillä silkkaa tappelemista. Muilla tuttua heppojen kanssa?

Voisin kuitenkin melkein lyödä vetoa siitä, että kiimalla on osittain osuutta asiaan. Violahan on siinä mielessä kiva tamma, ettei sillä kiima juurikaan erotu käytöksessä, lukuun ottamatta kevättä. Tää on aikaisemminkin käynyt joku kevät, joten ei sen puoleen uusi juttu :-D


Oon koeviikon jälkeen ensi perjantaina lähdössä Pariisiin viideksi päiväksi ja sitä ennen yritän saada tallille mukaan kuvaajaa, uutta kuvamateriaalia ja postauksia. Tarkoituksena olisi tehdä myös vähän keväisempi ulkoasu, että saisi väriäkin tähän blogiin. Muutama postausidea mulla on myös mielessä, joten palaillaan viikonloppuna paremmalla ajalla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti